Ero sivun ”Salsa” versioiden välillä

ChiliWikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(11 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Salsa tuoreista chileistä ilman kuumennusta'''
== Salsa tuoreista chileistä ilman kuumennusta ==

Salsa, eli chilimaustekastike, voidaan valmistaa yksinkertaisimmillaan esimerkiksi soseuttamalla chilit tilkassa vettä ja
etikkaa, viinietikkaa tai sitruunamehua. Hapokas neste valitaan maun mukaan, mutta sitä pitää olla riittävästi, jotta lopullisen salsan pH on alle 4,1 jotta se säilyy hyvin.
   
Salsa eli chilimaustekastike voidaan valmistaa yksinkertaisimmillaan soseuttamalla chilit tilkassa esim. vettä
Käytettävien chilien ja oman maun mukaan salsaan voi lisätä hedelmiä. Tuoreita tai vaikka säilykehedelmiä. Ananasmurska tai mangosose toimivat hyvin habanerojen kanssa. Myös sokeria ja/tai hunajaa ja ripaus suolaa lisätään.
 
tai etikkaa, viinietikkaa tai sitruunamehua. Hapokas neste valitaan maun mukaan mutta sitä pitää olla
Sipuli ja valkosipuli on hyvä kuullottaa öljyssä mikäli niitä haluaa salsaan lisätä. Lisäksi yrttejä ja muita mausteita maun mukaan.
 
Bentsoehappoa ([http://fi.wikipedia.org/wiki/Atamon Atamon]) 1/2 tl litraan salsaa parantaa säilyvyyttä. Jos pH on saatu alle 4,1:n niin tuoresalsa säilyy puhtaassa ilmatiiviissä purkissa tai pullossa jääkaapissa ainakin 6kk, ellei nautita sitä ennen.
 
<gallery widths=250px heights=250px perrow=3 caption="">
Tiedosto:Pw_salsantekoa_1.jpg|Kannussa [[Peruvian White Habanero]]a ja vierellä raaka-aineet, soseutin puuttuu (sauvasekoitin).
Tiedosto:Pw_salsantekoa_2.jpg|Lisättiin ananasmurskaa. pH on riittävän alhainen.
</gallery>

riitävästi jotta lopullisen salsan pH on alle 4,1 jotta säilyy hyvin.
== Salsa kuumentamalla ==

Käytettävien chilien ja oman maun mukaan voidaan lisätä hedelmiä, tuoreita tai vaikka säilykehedelmiä. Ananasmurska tai mangosose toimivat hyvin
Salsan säilyvyys paranee kun chilimassa kiehautetaan tai jopa keitetään pidemmän tovin. Myös maku on erilainen tuoresalsaan verrattuna.

habanerojen kanssa. Myös sokeria ja/tai hunajaa ja ripaus suolaa lisätään.
Tomaattipohjaiset salsat toimivat paremmin kun keitellään chilejä ja kuorittuja tomaatteja, valmista säilyketomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia puolisen tuntia. Chilien pehmennyttyä soseutetaan massa sauvasekoittimella ja lisätään maun mukaan sokeria ja suolaa. Sipuli ja valkosipuli lisätään samalla tomaatin kanssa. Etikka tai viinietikka sekä bentsoehappo parantavat säilyvyyttä. Umpioiminen säilöö parhaiten.

Sipuli ja valkosipuli on hyvä kuullottaa öljyssä mikäli haluaa niitä salsaan lisätä.
Chileiksi sopivat lähes kaikki lajikkeet, savustettuna tai tuoreena, siemenillä tai ilman.

<gallery widths=250px hights=250px perrow=3 caption="Savustetuista chinenseistä tehdään keitettyä salsaa:">
Bentsoehappoa (Atamon) 1/2 tl litraan salsaa parantaa säilyvyyttä. Jos pH on saatu alle 4,1:n niin tuoresalsa säilyy puhtaassa ilmatiiviissä
Tiedosto:Savutahna1.jpg
  Tiedosto:Savutahna2.jpg
Tiedosto:Savutahna3.jpg
Tiedosto:Savutahna4.jpg
Tiedosto:Hot_salsas.JPG
</gallery>

purkissa tai pullossa jääkaapissa ainakin 6kk ellei nautita sitä ennen.
[[Luokka:Käyttö]]

Nykyinen versio 30. tammikuuta 2018 kello 20.48

Salsa tuoreista chileistä ilman kuumennusta

Salsa, eli chilimaustekastike, voidaan valmistaa yksinkertaisimmillaan esimerkiksi soseuttamalla chilit tilkassa vettä ja etikkaa, viinietikkaa tai sitruunamehua. Hapokas neste valitaan maun mukaan, mutta sitä pitää olla riittävästi, jotta lopullisen salsan pH on alle 4,1 jotta se säilyy hyvin.

Käytettävien chilien ja oman maun mukaan salsaan voi lisätä hedelmiä. Tuoreita tai vaikka säilykehedelmiä. Ananasmurska tai mangosose toimivat hyvin habanerojen kanssa. Myös sokeria ja/tai hunajaa ja ripaus suolaa lisätään.

Sipuli ja valkosipuli on hyvä kuullottaa öljyssä mikäli niitä haluaa salsaan lisätä. Lisäksi yrttejä ja muita mausteita maun mukaan.

Bentsoehappoa (Atamon) 1/2 tl litraan salsaa parantaa säilyvyyttä. Jos pH on saatu alle 4,1:n niin tuoresalsa säilyy puhtaassa ilmatiiviissä purkissa tai pullossa jääkaapissa ainakin 6kk, ellei nautita sitä ennen.

Salsa kuumentamalla