Turve

ChiliWikistä
Versio hetkellä 16. maaliskuuta 2011 kello 15.35 – tehnyt Kimppu (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Turpeesta teksti tähän!!!

Turvemulta

Turvemultakasvatus on muuten multakasvatuksen kaltaista, mutta siinä on maa-aineena molempia. Turve on itsessään liian ravinneköyhää ja hapanta chilinkasvatukseen, joten seassa pitää olla myös multaa tai lannoitteita. Valmiita turvemultaseoksia löydät helposti puutarhamyymälöistä. Turvetta ja multaa voi sekoitella toki itsekin, mikä voi tulla edullisemmaksikin, kun ruukkuja ja kasvatusastioita on paljon. Turvetta ja multaa sekoitettaessa sopiva suhde on esimerkiksi 60% turvetta ja 40% multaa, tai sitten molempia saman verran.

Turvemullan etuna pelkkään multaan on se, että aines on kuohkeampaa, jolloin juuret hapettuvat paremmin, sekä istuttaminen ja ruukunvaihto on helpompaa. Turvemullan pH 6 on sopiva useimmille chililajeille. Kunhan tekee salaojitukset ruukkuun huolellisesti, ja lisää ruukun pinnalle lecasoraa, pysyy maa-aines todella kuohkeana kokoajan, varsinkin alakautta kastellessa.