Keskustelu:Muut ongelmat

ChiliWikistä
Versio hetkellä 15. marraskuuta 2010 kello 14.52 – tehnyt Räyhis (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

En tiedä kannattaako pelotella tuolla mosaiikkivirus ja tupakoitsijan kädet jutulla. Itse olen foorumin puolella USEIN todennut asian täydeksi kukuksi - ihan esimerkkien kanssa. --Räyhis 15. marraskuuta 2010 kello 08.41 (EET)


Eli nykytupakoissa ei virusta ole? Ilmeisesti ei sikareissakaan, eikä piipputupakassa. Silloin varoittelu voi olla turhaa pelkoa herättävää. Tehdäänkö niin, että varoitus poistetaan nyt, mutta palautetaan, jos ensimmäinenkin tapaus (tai voimakas epäily) tulee esiin.

-- Chilivaari

Juuri näin. Itse en ole mosaiikkivirusta vielä onnistunut chileihini tartuttamaan, vaikka on tullut käsiteltyä niin savukkeita, sikareita, piipputupakkaa ja vesipiipputupakkaa. Poltettavaksi tarkoitettu tupakka on niin prosessoitua, että väittäisin kaikkien pöpöjen olevan vainaita.

Varsinkin kun puhutaan siitä yleisimmästä tupakasta, eli savukkeista. Parhaimmillaanhan huhut ovat sitä luokkaa, että leijailevasta tupakansavusta voi saada mosaiikkiviruksen - kuten foorumilta on voinut lukea.--Räyhis 15. marraskuuta 2010 kello 16.52 (EET)