Lautta

ChiliWikistä
Versio hetkellä 10. marraskuuta 2010 kello 21.54 – tehnyt JaKi (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Idätyslautta

Chilin siemenet on kätevä idättää "lautan päällä", tällöin voidaan helposti nähdä, milloin siemenet ovat itäneet toisin kuin esimerkiksi mullassa tai muussa väliaineessa idättämällä.

Lauttoja on olemassa kahdenlaisia, sellaisia joissa vesi nousee kapillaarisesti suoraan "lautan läpi" tai sitten vettä imemättömästä materiaalista valmistettu lautta kääräistään vettä nostavaan ja pidättävään materiaaliin. Erittäin suosittu lautta on halutun kokoinen ja muotoinen styroksin (tms. vettä imemättömästä materiaalista valmistettu) pala joka kääritään esimerkiksi talouspaperiin.

Kuivaan talouspaperiin voidaan merkitä idätettävien siementen paikat. Lautta asetetaan astiaan jonne lisätään vettä. Kun lautta on märkä, voi siemenet asetella varovaisesti merkattuihin kohtiin. Lautta kelluu, joten astiassa voi olla reilustikin vettä. Lautan ympärillä oleva paperi sitoo vettä itseensä ja pysyy kauttaaltaan märkänä, samalla myös siemenet pysyvät kosteina.

Vettä itsensä läpi nostava ja sitä pidättävä materiaali on esimerkiksi kukkakaupoissa yleisesti myytävä Oasis-sieni. Oasis-sieneen on hankalampi tehdä merkintöjä, mutta siemenet voi vain työntää siihen. Kun siemenet ovat kiinni sienessä, on lautan liikuttelu ja veden lisääminen helpompaa. Oasis-sieni on myös homevapaa materiaali.

Itäneet siemenet otetaan pois heti idun ilmestyttyä, mutta sen saa otettua pois vasta sirkkalehdilläkin, jolloin se ei käy yhtä helposti. Lämpö nopeuttaa itämistä, ja pieni vesirasia mahtuu vaikka loisteputkien päälle.

Vesi yleisesti keitetään ennen käyttöä ja paperina voi käyttää mitä tahansa, kunhan se ei hajoa kosteuden vaikutuksesta.

Kelluvan lautan tarvitsee olla tarpeeksi korkea, jottei se kaadu.


Linkit muihin tietolähteisiin

Chilivaarin blogi

Kuvat

Lautta Oasis-sienestä