Ero sivun ”Lemon Drop” versioiden välillä

ChiliWikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
p
Rivi 21: Rivi 21:
 
Lemon Drop (PI 315024), toiselta nimeltään Hot lemon (Hot lemon-nimike on kaupan keksimä) ja myöskin Peru Yellow nimellä tunnettu. Perussa tunnetaan nimellä Kellu Uchu.  
 
Lemon Drop (PI 315024), toiselta nimeltään Hot lemon (Hot lemon-nimike on kaupan keksimä) ja myöskin Peru Yellow nimellä tunnettu. Perussa tunnetaan nimellä Kellu Uchu.  
  
Kasvi kasvaa köynnösmäisesti ja vaatii paljon tukea. Se kasvaa noin metrin korkuiseksi, mutta latvottuna voi olla tukeva puolimetrinen pensas. Siitä syntyy myös roikkuvaoksainen amppelikasvi. Kukkii runsaasti, on erittäin satoisa ja aikainen. Hedelmä kypsyy vihreän kautta keltaiseksi ja on ohutmaltoinen. Lemon dropin makua kuvataan, nimensä mukaisesti, sitruunaiseksi. Kaikki eivät löydä sen sitruunaista makua, mutta monet pitävät silti tätä hyvänä lajikkeena. Lajike on tulisempi (yleensä) kuin mm. [[Aji Cristal]] tai [[CAP 220]], mutta miedompi kuin esimerkiksi [[Habanero Orange]]. Lemon drop sopii hyvin etikkasäilykkeeseen, tuoreena ja kuivattuna. Monien mielestä Lemon Drop käy erityisen hyvin käytettäväksi kalaruoissa.
+
Kasvi kasvaa köynnösmäisesti ja vaatii paljon tukea. Se kasvaa yleensä noin metrin korkuiseksi, mutta latvottuna voi olla tukeva puolimetrinen pensas. Siitä syntyy myös roikkuvaoksainen amppelikasvi, mutta toisaalta kasvihuoneessa erityisesti vesiviljelyssä Lemon Drop voi kasvaa valtavaksi kaksimetriseksi pensaaksi. Kukkii runsaasti, on erittäin satoisa ja aikainen. Hedelmä kypsyy vihreän kautta keltaiseksi ja on ohutmaltoinen. Lemon dropin makua kuvataan, nimensä mukaisesti, sitruunaiseksi. Kaikki eivät löydä sen sitruunaista makua, mutta monet pitävät silti tätä hyvänä lajikkeena. Lajike on tulisempi (yleensä) kuin mm. [[Aji Cristal]] tai [[CAP 220]], mutta miedompi kuin esimerkiksi [[Habanero Orange]]. Lemon drop sopii hyvin etikkasäilykkeeseen, tuoreena ja kuivattuna. Monien mielestä Lemon Drop käy erityisen hyvin käytettäväksi kalaruoissa.
  
 
== Kuvat ==
 
== Kuvat ==

Versio 29. helmikuuta 2012 kello 20.37

Capsicum baccatum


Kasvin koko Keskikokoinen
Hedelmän koko 4-7cm
Hedelmän muoto Kartio, poimuinen
Tulisuus Tulinen
Maku "Sitruunainen", ei makea
Käyttö Tuoreena, etikkasäilykkeessä, jauheena
Kypsyminen Aikainen
Kukan koko Keskikoko
Lehden koko Keskikoko
Tukeminen Vaatii tukea
Valon tarve Keskinkertainen
Satoisuus Erittäin satoisa
Alkuperä Peru
Tuholaisherkkyys Kestävä

Lemon Drop (PI 315024), toiselta nimeltään Hot lemon (Hot lemon-nimike on kaupan keksimä) ja myöskin Peru Yellow nimellä tunnettu. Perussa tunnetaan nimellä Kellu Uchu.

Kasvi kasvaa köynnösmäisesti ja vaatii paljon tukea. Se kasvaa yleensä noin metrin korkuiseksi, mutta latvottuna voi olla tukeva puolimetrinen pensas. Siitä syntyy myös roikkuvaoksainen amppelikasvi, mutta toisaalta kasvihuoneessa erityisesti vesiviljelyssä Lemon Drop voi kasvaa valtavaksi kaksimetriseksi pensaaksi. Kukkii runsaasti, on erittäin satoisa ja aikainen. Hedelmä kypsyy vihreän kautta keltaiseksi ja on ohutmaltoinen. Lemon dropin makua kuvataan, nimensä mukaisesti, sitruunaiseksi. Kaikki eivät löydä sen sitruunaista makua, mutta monet pitävät silti tätä hyvänä lajikkeena. Lajike on tulisempi (yleensä) kuin mm. Aji Cristal tai CAP 220, mutta miedompi kuin esimerkiksi Habanero Orange. Lemon drop sopii hyvin etikkasäilykkeeseen, tuoreena ja kuivattuna. Monien mielestä Lemon Drop käy erityisen hyvin käytettäväksi kalaruoissa.

Kuvat

Lemon Drop kukka
Suuri Lemon Drop-kasvi kasvihuoneessa
Lemon Drop kypsänä