Sisätilat

ChiliWikistä
Versio hetkellä 21. marraskuuta 2010 kello 10.08 – tehnyt Chilivaari (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Muutamaan neliöönkin mahtuu paljon kasveja

Sisätiloissa kasvattaminen onnistuu siinä missä muuallakin. Kasvatuskautta aloitettaessa tulee kuitenkin tehdä periaatepäätös kuinka paljon jos ollenkaan antaa lisävalaistusta. Ikkunalaudalla kasvattaminen onnistuu kesäaikaan mainiosti, mutta se rajoittaa kasvien määrää.

Talvellakin kasvit saattavat pysyä hengissä ikkunalaudalla pelkän auringonvalon voimin mikäli ikkunat ovat suotuisaan suuntaan. Pohjoisikkunalla kasvu on hentoa tai kasvi kärsii, eteläpuolella aurinko vahvistaa kasveja jo maaliskuulla ihan mukavasti. Marraskuulta tammikuulle ovat Suomessa synkkiä aikoja ja ainakin pienet taimet tarvitsevat lisää valoa.

Tiedosto:Ikkuna 6.4..png
Jos taimikasvatuksen aloittaa tammikuussa, chiliharrastajan ikkunasta ei juuri näe ulos huhtikuussa

Sisätilojen valaisu

Kasvien sijoittelu muuttuu huomattavasti vapaammaksi mikäli päättää siirtyä keinovalaistuksen pariin. Valaistus voidaan järjestää usealla eri tavalla. Tästä on oma sivunsa.